Ikäpoikkeuslupa 2023 – Ajokortti 17-vuotiaana
Ikäpoikkeuslupa 2023 – Ajokortti 17-vuotiaana Ikäpoikkeusluvalla nuori voi saada henkilöautonajokortin (B) jo 17-vuotiaana. Ajokortin suorittamista ikäpoikkeusluvalla…
Meille tulee silloin tällöin kysymyksiä 1.6.2020 voimaan tulleesta tieliikennelaista. Siksi olemme keränneet tähän kirjoitukseen autoilijan kannalta keskeisimmät muutokset/uudistukset. Ne on hyvä käydä läpi, jos asia yhtään mietityttää.
Jos risteävällä ajoradalla on ajosuunnassa kaksi tai useampia ajokaistoja, saa ajoneuvolla poistua risteyksestä sopivinta ajokaistaa käyttäen muu liikenne huomioon ottaen.
Tällä liikennemerkillä osoitetaan kahden ajokaistan yhdistyminen yhdeksi. Ajoneuvoilla siirrytään vuorotellen jatkuvalle ajokaistalle.
Uuden tieliikennelain myötä taajamien kaksisuuntaisilla teillä on sallittua pysäköinti ja pysäyttäminen myös tien vasemmalle puolelle. Sääntöjä tulee noudattaa ja esimerkiksi sulkuviivaa ei saa ylittää. Huomaa, että pysäköintiä koskevat liikennemerkit ovat nyt pysäköijään katsoen ”väärinpäin” joten muista käydä tarkastamassa rajoitukset.
Kun lähdet taas liikkeelle, tulee sinun väistää sekä takaa että vastaantulevia. Erityisesti vastaantulevien havaitseminen voi olla hankalaa toisen auton takaa, ole siis varovainen.
1.6.2020 alkaen on kevytperäkärryn kanssa saanut ajaa 100 km/h. Aiemminhan rajoitus oli 80 km/h.
Tällä liikennemerkillä osoitetaan, että ajoneuvolla ja raitiovaunulla on väistettävä ajorataa pyörätien jatkeella ylittävää polkupyöräilijää. Merkillä voidaan osoittaa vain rakenteellisesti korotettu pyörätien jatke. Merkki voidaan sijoittaa ajoradan oikealle puolelle, yläpuolelle, ajoradalla olevalle korokkeelle tai ajoradan vasemmalle puolelle.
Ryhmittymiseen kääntymistä varten saavat pyöräkaistaa käyttää kaikki ajoneuvot.
Liikennemerkissä oleva luku osoittaa ajoneuvon nopeuden kilometreinä tunnissa, jota ei saa alittaa, ellei liikennetilanne sitä edellytä. Merkki on voimassa merkkiin ”Vähimmäisnopeus päättyy” saakka.
Tätä kirjoittaessa Helsinki on ainut kaupunki, joka on kertonut nastarengaskiellosta. Sen on tarkoitus kokeille nastarenkailla läpiajon kieltävää liikennemerkkiä Lönnrotinkadulla kolmen vuoden ajan syksystä 2022 alkaen. Näin Helsinki pyrkii parantamaan kaupungin ilmanlaatua ja vähentämään meluhaittoja.
Ajettaessa ajoneuvolla liikennemerkillä osoitetulla pyöräkadulla on polkupyöräilijälle annettava esteetön kulku. Ajonopeus on sovitettava pyöräilyn mukaiseksi.
Huomaa, että pyöräkadulla ei ole samaa 20 km/h nopeusrajoitusta kuin kävely- ja pihakadulla. Nopeusrajoitus osoitetaan liikennemerkillä.
Tämä liikennemerkki ohjaa sinut kaupungin keskustaan.
Keltaiset sulkuviivat korvataan valkoisilla 31.5.2023 mennessä. Tarkoitus on yhtenäistää ne muun Euroopan kanssa.
Jos haluat tutustua uudistuksiin tarkemmin, löydät ne Traficomin -sivuilta.
Ikäpoikkeuslupa 2023 – Ajokortti 17-vuotiaana Ikäpoikkeusluvalla nuori voi saada henkilöautonajokortin (B) jo 17-vuotiaana. Ajokortin suorittamista ikäpoikkeusluvalla…
Opetusluvan hinta vuonna 2023 Henkilöautoajokortti opetusluvalla Mitä ajokortti opetusluvalla maksaa? Tämä on varmasti yksi tärkeimmistä kysymyksistä…
Ă„lä anna talven yllättää – Talvirengas säädökset nopeasti Talven lähestyessä ja ensilumen jo sataessa lappiin, on…
Opetanko opetusluvalla manuaalilla vai automaatilla? Automaattivaihteisten autojen osuus uusista autoista on viimeiset vuodet ollut hurjassa kasvussa…
Kiinnostaako traktorimönkijän hankkiminen? Traktorimönkijöiden suosio kasvaa hurjasti. Erityisesti niin sanotut koppimönkijät ovat nyt 15-vuotiaiden suosiossa. Mopoautojen…