
Kuinka välttää häiriötekijät liikenteessä
Vinkkejä opetuslupaopetukseen
Häiriötekijät vievät huomion ajamisesta ja lisäävät merkittävästi onnettomuusriskiä. Uusilla kuljettajilla on suurin riski kuolla liikenneonnettomuudessa, siksi onkin erityisen tärkeää opettaa opetuslupaoppilaalle hyvät, häiriöistä vapaat liikennetavat heti alusta asti. Tarkkaamattomuus, esimerkiksi puhelimen vilkuilu kesken ajon, voi jopa kahdeksankertaistaa peräänajo-onnettomuuteen joutumisen riskin. Kannattaakin tehdä päätös ajamiseen keskittymisestä jo ennen liikenteeseen lähtöä.
Opetuslupaoppilaalle eri häiriötekijöiden riskejä käydään läpi riskikoulutuksen (RTK) teoriaosiossa. Opetuslupaopettajan kannattaa kuitenkin myös opettaa nämä turvalliset tavat oppilaalle ihan käytännössä ja oman esimerkin avulla.
Seuraavassa muutama ohje opetuslupaopettajalle ja oppilaalle ja miksei myös kenelle tahansa kuljettajalle.
👉 Esimerkin voima
Hyvien liikennetapojen opettaminen alkaa jo paljon ennen opetuslupa- tai autokouluopetuksen aloittamista. Lapset oppivat esimerkistä ja aina kun lapsi on mukana autossa hän samalla oppii kuinka liikenteessä tulisi käyttäytyä. Älä aliarvioi oman esimerkkisi voimaa!
- Mieti onko sinun keskittymisesi aina liikenteessä?
- Ovatko kätesi ratissa ja katse liikenteessä?
- Käytätkö puhelinta tai auton kosketusnäyttöä ajaessasi?
Opeta nämä tavat opetuslupaoppilaallesi!
👉 Jättäkää multi-tasking auton ulkopuolelle
Myös nuoret viettävät paljon aikaa autossa ja tuo aika saattaa tuntua täydelliseltä ajalta suorittaa muita, ajamisen ulkopuolisia asioita. Tällaisia ovat mm. kaverille soittaminen, täydellisen ajomusiikin etsiminen Spotifyista, WhatsApp viestittely jopa some-videoiden kuvaaminen. Kaikki tämä kannattaa tehdä ennen ajoon lähtöä ja viesteihin vastata vasta ajon päätyttyä. Puheluita ja viestien lukemista varten tulee pysähtyä turvalliseen paikkaan.

👉 Hyvät rutiinit ennen ajoon lähtöä
Voitte harjoitella tekemään tietyt rutiinitarkastukset aina ennen ajoon lähtöä.
- Aurinkolasit helposti ulottuvilla
- Musiikin tai radiokanavan valitseminen
- Lämpötilan säätäminen
- Ajoreitin syöttäminen navigaattoriin
- Irtoesineet hanskalokeroon tai tavaratilaan
Nämä siis muiden ajoon lähtö tarkastusten (peilit, ajoasento, turvavyö…) lisäksi. Näin kuljettaja voi keskittyä täysillä ajamiseen.

👉 Puhelin Älä häiritse tai lentotilaan ✈️
Keskustelkaa vaaroista, joita kännykkä voi aiheuttaa liikenteessä. Sosiaalisen median hälytykset voivat olla vaikeita sivuuttaa kenelle tahansa. Hyvä tapa on sijoittaa puhelin aina niin, että se ei häiritse kuljettajaa tai pääse liikkumaan ajaessa. Puhelimen laittaminen ”Älä häiritse” tai Lentotilaan on suositeltavaa.
👉 Ketä kyytiin?
Puhelin ei todellakaan ole ainut häiriötekijä. Etenkin nuorten kohdalla muiden matkustajien vaikutus on merkittävä. Ajokortin saamisenkin jälkeen kannattaa keskustella ketä voi ottaa auton kyytiin. Riskit ovat suuret erityisesti ennen kuin ajamisesta tulee riittävän automatisoitua kokemuksen myötä. Auto täynnä teinejä viikonloppu iltana on monesti hyvin riskialtistilanne.
👉 Kuinka olla hyvä ja turvallinen matkustaja
Rohkaise oppilastasi olemaan myös turvallinen matkustaja. Muistuta ettei kannata vaatia kuljettajaa ottamaan osaa keskusteluun tai katsomaan/kuuntelemaan juuri saapuneita mielenkiintoisia viestejä, kuvia tai videoita.
Jokainen sekunti, jonka katse on poissa liikenteestä on liikaa.

