Opetusluvan suosio 2022
Vuonna 2020 35 % hyväksytyistä B- ajokorttiluokan ajokokeista suoritettiin opetusluvalla. 2021 osuus oli 36 % ja 2022 38 %.

Opetusluvan suosio kohti uutta ennätystä myös vuonna 2022!

Vuoden alkupuolella kirjoitimme artikkelin opetusluvan suosiosta vuonna 2021. Tässä artikkelissa otetaan katsaus, kuinka opetusluvan suosion on sen jälkeen kehittynyt.

Trendi jatkaa kasvua

Edellisessä artikkelissa totesimme, että kaiken kaikkiaan opetusluvan suosio näyttää nyt vakaalta ja että suosion kasvu näyttää tasaantuneen. Näin näyttää pitkälti käyneenkin. Trendi näyttää kuitenkin yhä olevan nouseva. Viimevuodesta kasvua on 2 %. Kannattaa huomioida, että vuodelta 2022 tässä tilastossa on mukana vasta tammi-lokakuun luvut eli pientä muutosta voi vielä tapahtua marras- ja joulukuun osalta. Palaamme tähän, jos niin tapahtuu.

Opetusluvan suosio näkyy autokoulujen asiakasmäärissä

Luonnollisesti opetusluvan suosio näkyy peilikuvana autokouluopetuksen suosiossa. Näiden opetusmuotojen suosio on lähentynyt toisiaan. Kannattaa muistaa, että myös opetuslupaoppilaat käyvät kaksi koulutusjaksoa autokoulussa. EAS-koulutuksen (4 teoriatuntia) ja RTK-koulutuksen (4 teoriatuntia ja 4 ajotuntia).

Ajokortti opetusluvalla 2022
Opetusluvan ja autokouluopetuksen valinneiden määrä lähentyy toisiaan.

Pidemmän ajan trendi on selvä – Opetuslupa kasvattaa suosiota

Vuonna 2015 opetusluvan osuus oli 13 % ja nyt siis jo 38 %.

Opetusluvan suosio 2015-2022

Opetuslupalaiset ajokokeessa

Loppuun vielä mielenkiintoinen tilasto. Ajokokeessa opetuslupalaiset ovat jo pitkään pärjänneet autokoululaisia paremmin. Mielenkiintoista on, että viimeiset kolme vuotta 1.yrityskerran hyväksymisprosentti on aina ollut 65 %.

Onko todella niin, että opetuslupaopetus on vuodesta toiseen näin tasalaatuista? Emme mene tällä kertaa tähän sen syvemmin. Jätetään se lukijalle pohdittavaksi🤔

Kaikki tilastot Traficomin palvelusta.

Opetuslupa läpipääsy prosentti